Viime viikonloppuna suuntasimme rakkaaseen naapurimaahamme Ruotsiin katsomaan, miltä yksi Ruotsin suurimmista kirpputoritapahtumista, Fyndmarknad, näyttää.
Ja kyllä kannatti!
Luulaja itsessään on kaunis kaupunki veden äärellä. Kannattaa majoittua keskustaan, viihtyisän ympäristön ja hyvien ruokapaikkojen ääreen, ravintola Hemma Gastro Nomi oli nappivalinta, suosittelemme!
Luulajassa järjestetty suuri kirppistapahtuma ylitti kaikki odotuksemme. Tarjontaa oli laidasta laitaan, paljon vaatteita, astioita, kankaita, sisustusesineitä ja leluja, myös suomalaisia tuotteita löytyi joukosta.
Ruotsin Luulajaan muutti paljon suomalaisia 1960-1980-luvulla, mistä johtuen sinne on kulkeutunut mm. Arabian ja Riihimäen Lasin valmistamia tuotteita.
Tapahtumapäivä oli lauantai ja ovet avattiin klo 10. Olimme paikalla heti kymmeneltä ja vastassa oli melko pitkä jono. Emme suinkaan olleet ainoita Suomen puolelta tulleita, innostuneita kirpputorin kiertelijöitä oli saapunut bussillinen mm. Vaasasta ja tietenkin rajalla sijaitsevista lähikunnista, kuten Torniosta oli kävijöitä. Plussana mainittakoon hyvin järjestetyt ja toimivat parkkialueet.
![]() |
Tapahtumapaikkana Luulajan Arcus-halli. |
Me tietysti keskityimme katsomaan tarjontaa pääasiassa kotimaisten astioiden ja keräilyesineiden hankinta mielessä, unohtamatta kuitenkaan kauniita käsitöitä ja hauskoja piensisustustuotteita menneiltä vuosikymmeniltä. Ihmisvilinästä huolimatta ehdimme napata muutaman kuvan myyntikojujen tarjonnasta:
![]() |
Tuttuja astioita! Pekka-, Miranda- ja Rustica-sarjaa löytyy myös Ajattomilta astioilta. |
![]() |
Ajattomien astioiden verkkokaupassa kuvan Sarvi-tuoppi vihreänä. |
Mukavaa alkanutta viikkoa ja hyviä kirppislöytöjä,
toivottaa Ajattomat astiat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti