31. lokakuuta 2016

Fyndmarknad - suuri kirppistapahtuma

Hei!
Viime viikonloppuna suuntasimme rakkaaseen naapurimaahamme Ruotsiin katsomaan, miltä yksi Ruotsin suurimmista kirpputoritapahtumista, Fyndmarknad, näyttää.
Ja kyllä kannatti!
Luulaja itsessään on kaunis kaupunki veden äärellä. Kannattaa majoittua keskustaan, viihtyisän ympäristön ja hyvien ruokapaikkojen ääreen, ravintola Hemma Gastro Nomi oli nappivalinta, suosittelemme!
Luulajassa järjestetty suuri kirppistapahtuma ylitti kaikki odotuksemme. Tarjontaa oli laidasta laitaan, paljon vaatteita, astioita, kankaita, sisustusesineitä ja leluja, myös suomalaisia tuotteita löytyi joukosta.
Ruotsin Luulajaan muutti paljon suomalaisia 1960-1980-luvulla, mistä johtuen sinne on kulkeutunut mm. Arabian ja Riihimäen Lasin valmistamia tuotteita.
Tapahtumapäivä oli lauantai ja ovet avattiin klo 10. Olimme paikalla heti kymmeneltä ja vastassa oli melko pitkä jono. Emme suinkaan olleet ainoita Suomen puolelta tulleita, innostuneita kirpputorin kiertelijöitä oli saapunut bussillinen mm. Vaasasta ja tietenkin rajalla sijaitsevista lähikunnista, kuten Torniosta oli kävijöitä. Plussana mainittakoon hyvin järjestetyt ja toimivat parkkialueet.
Tapahtumapaikkana Luulajan Arcus-halli.
Tapahtuma keräsi paljon väkeä, vielä tunti ennen sulkemisaikaakin eli klo 16, oli halli täynnä ja jonoja riitti lähes jokaiselle myyntipöydälle.
Me tietysti keskityimme katsomaan tarjontaa pääasiassa kotimaisten astioiden ja keräilyesineiden hankinta mielessä, unohtamatta kuitenkaan kauniita käsitöitä ja hauskoja piensisustustuotteita menneiltä vuosikymmeniltä. Ihmisvilinästä huolimatta ehdimme napata muutaman kuvan myyntikojujen tarjonnasta:

http://www.ajattomatastiat.fi/tuotteet.html?id=22/537
Tuttuja astioita! Pekka-, Miranda- ja Rustica-sarjaa löytyy myös Ajattomilta astioilta.
http://www.ajattomatastiat.fi/tuotteet.html?id=6/363966
Ajattomien astioiden verkkokaupassa kuvan Sarvi-tuoppi vihreänä.
Usealla myyjällä oli käytössään Swish-maksutapa. Kyseessä on reaaliaikainen maksutapa, joka vapauttaa myyjän kortinlukijan käytöltä. Maksu suoritetaan matkapuhelimella ja hyväksytään mobiilipankin asiakastunnuksen avulla, kätevää!

Mukavaa alkanutta viikkoa ja hyviä kirppislöytöjä,
toivottaa Ajattomat astiat!

30. lokakuuta 2016

Tähdet tähdet!

Halloweenit on juhlittu ja kesäaikakin virallisesti ohi.
Melko loskaton lokakuu kääntyy pian marraskuun puolelle ja olemme taas askeleen lähempänä joulua. Vaikka vielä ei joulun odotusta sen enempää hehkutetakaan, niin pieni yllätys joulukoristeluun liittyen meillä teille on.

Vihdin tilkkukillan innoittamana olemme tehneet muutamia koristetähtiä tilkkutyönä. Sujautammekin kaikkiin 1.11.-24.12.2016 tehtyihin, yli 30 euron, tilauksiin lahjana tilkkutähden!

Käsityönä tehdyt tilkkutähdet ovat kaunis piristys sisustuksessa tänä pimeänä vuodenaikana.


Kuvat otettu Vihdin tilkkukillan 15-vuotisnäyttelyssä Nummelassa.


Tästä pääset verkkokauppaamme!

26. lokakuuta 2016

Isänpäiväksi

Yhteinen aika ja toistemme huomioiminen ovat tietysti tärkeintä isänpäivänä.
Jos kuitenkin haluat muistaa sinulle läheistä henkilöä tuona tärkeänä päivänä,
niin tässä muutama idea isänpäivälahjaksi Ajattomien astioiden valikoimasta.
Kanavatyö-kuvioidut tyynyt
   http://www.ajattomatastiat.fi/tuotteet.html?id=6/521
Pirtti, Arabia
Häränsilmä, Nuutajärvi
Grapponia tuhkis ja Luhta tuikkukippo

 Lasit, Paadar, Iittala
Lasit, Paadar, Iittala

24. lokakuuta 2016

Antiikkia, kirppiksiä, vintagea ja kurpitsakeitto!

Nyt kannattaa antiikin sekä taide- ja vintage-esineiden keräilijöiden olla kuulolla, niin pääkaupunkiseudulla kuin pohjoisempanakin.
Menovinkkimme suuntaavat nimittäin Helsinkiin ja Ruotsin Luulajaan!
29.10.2016 on Ruotsin suurin kirpputoritapahtuma Luulajassa, Arcushallissa. Ajattomilla astioilla ei ole myyntikojua tapahtumassa, mutta lähdemme mielenkiinnolla paikanpäälle katselemaan, miltä suuri markkina-/kirppistapahtuma näyttää naapurimaassamme. Blogimme välityksellä pääset sinäkin katsomaan ja lukemaan tunnelmia tapahtumasta. Toivottavasti saldona kuvien lisäksi hyviä löytöjä ja mukavia muistoja, nähtäväksi jää!
http://arcusfyndmarknad.se/
Kuva: arcusfyndmarknad.se
Toinen mielenkiintoinen tapahtuma järjestetään Helsingissä 5.-6.11.2016. Fiskarsin Antiikkipäivät ry ja Suomen antiikkikauppiaat ovat yhdistäneet voimansa ja järjestävät uuden antiikkialan myyntitapahtuman nimeltään Bank Antiques. Fiskarsin antiikkipäivien sivuston mukaan paikalla on yli 60 näytteilleasettajaa ja "kävijä pääsee inspiroitumaan yksilöllisestä ja kestävästä sisustuksesta, tapaamaan alan osaajia sekä tekemään löytöjä elämyksellisessä ympäristössä." Tapahtumapaikka itsessään onkin mielenkiintoinen, kyseessä on Tapahtumatalo Bankin vanha pankkisali, osoitteessa Unioninkatu 20.
Lisätietoa täältä!

Jos jollakin on vielä halloween-juhlien tarjoilut mietinnässä, niin tässä hieman muunneltu versio Hans Välimäen kurpitsakeitosta, toimii!

Bellis, Arabia
1/2 kg kuutioitua ja kuorittua kurpitsaa
1 kuutioitu ja kuorittu hapan omena
6 rkl voita
1/2 dl juoksevaa hunajaa
1 salottisipuli
3 dl kasvislientä
3 dl vettä
mausteiksi suolaa, pippuria ja tabascoa

Levitä kurpitsat uunivuokaan, ripottele päälle puolet voista ja hunaja. Paahda 200-asteisessa uunissa, kunnes kurpitsat pehmenevät. Kuullota sipuleita voissa, mutta älä ruskista. Siirrä omenakuutiot, sipulit ja kurpitsat paksupohjaiseen kattilaan. Kaada päälle kasvisliemi ja vettä sen verran, että ainekset peittyvät. Hauduttele, kunnes kurpitsat ja omenat ovat pehmeitä, lisää kerma ja kiehauta.
Lopuksi mausta ja soseuta sauvasekoittimella.



22. lokakuuta 2016

Heljä Liukko-Sundström

Hei!
Pääsimme haastattelemaan lastenkirjoistaan ja
kauniista keramiikkatöistään tunnettua taiteilijaa,

Heljä Liukko-Sundströmiä.
http://www.ajattomatastiat.fi/tuotteet.html?id=43/402
Heljä syntyi Vehmaalla 1938, hän on työskennellyt Arabian
suunnittelijana vuodesta 1962.
Ensimmäiset viisi vuotta hän työskenteli
taideteollisuusosastolla ja ensi vuonna tulee täyteen
50 työskentelyvuotta Arabian taideosastolla.
Heljän töitä on ollut esillä niin Suomessa kuin ulkomaillakin
ja hänet on palkittu mm. lastenkulttuurin valtionpalkinnolla
ja Pro Finlandilla.
1994 Heljä Liukko-Sundström sai professorin arvonimen.
Todella kunnioitettava ura hänellä taitelijana.

Heljän haaveammatti oli pienestä pitäen taitelija. Taiteilijan uralle hänet 
omien sanojensa mukaan lopulta johdatti sattuma ja haju. 
Myöhästyminen Suomen Taideakatemian karsintakurssilta johti Taideteollisen keramiikkalinjalle. Tätä ennen Heljä oli vieraillut isänsä kanssa Kupittaan Saven 
tehtaalla ja saven haju oli jäänyt vahvasti mieleen. 
Lapsuus Vehmaalla, Irjalan kodissa, on ollut suurin innoittaja myöhemmin
Heljän taiteessa. Heljän mielestä kädentaidon arvostusta ja opetusta pitäisi lisätä kouluissa, käsillä tekeminen luo onnistumisen iloa ja lisää estetiikkaa ympärille. Suomalaisista keramiikkataiteilijoista Heljä nostaa esille kolme henkilöä: Ensimmäinen on Arabialle työskennellyt Birget Kaipiainen, jonka ateljeen Heljä peri. Toinen Heljän ihannoima taiteilija on Toini Muona ja kolmantena Rut Bryk, joka on Heljän mielestä värien ehdoton mestari. Heljä pitää tärkeänä uuden luomista, mutta ymmärtää myös kierrätyskulttuuria, mitä mekin Ajattomissa astioissa edustamme.

Heljän keräilykohde on ehkä hieman yllättävä, mutta sitäkin arvokkaampi, nimittäin ystävät!
Hänestä on mukavaa, että hänen työnsä herättävät kiinnostusta jopa neljässä eri sukupolvessa.

Taiteensa ystäviä hän haluaakin kiittää elämän ilon levittämisestä.
Työn puolesta joulu on mieluisaa aikaa eikä lahjoistakaan tarvitse stressata,
"jos ei ole niin tehdään", Heljä sanoo. Voimaannuttavimpana vuodenaikana Heljä pitää kevättä. Kevään valoisuus ja voima näkyy hänen teoksissaan, kuten seinälaatassa "Ylös aurinkoon".

Heljän uusimpia ja uniikkeja teoksia
pääsee ihailemaan Humppilassa, Atelje Heljässä,
missä on mahdollisuus myös tavata hänet.
Etukäteen varatuilla ryhmävierailuilla
Heljä kertoo äitinsä elämän tarinan,
josta on kirjoittanut kirjan.
Lisätietoa aukioloajoista osoitteessa www.helja.fi
"Apila"-laatta ja Lappi-maljakko
-Ajattomat astiat-

19. lokakuuta 2016

Makea aloitus!

Tervehdys!
Nyt pääset kurkistamaan ajattomien astioiden maailmaan myös blogin kautta. Jotta saisimme blogillemme makean alun, jaamme teille muutaman herkullisen jälkiruokareseptin, kera ajattomien astioiden. Toivottavasti nämä omenaiset reseptit päätyvät teidänkin reseptivihkoihinne ja sitä kautta kokeiluun, ovathan ne herkullisen makunsa lisäksi myös gluteenittomia.
http://www.ajattomatastiat.fi/tuotteet.html?id=6/480
Ensimmäisessä ohjeessa yhdistyvät makea viikuna ja happamahko omena,

Omenat_5.jpg
Omena-viikunacrumblee:
6 kuivattua viikunaa
1 appelsiinin mehu
Taikina:
100 g kuorellisia manteleita
1 rkl gluteenitonta kaurajauhoa 
1 dl fariinisokeria
3 rkl voita

  • Kuutioi viikunat, kaada päälle appelsiinimehu ja anna maustua.
  • Jauha mantelit karkeaksi rouheeksi, lisää joukkoon jauhot, sokeri ja voi. Sekoita seos murumaiseksi.
  • Pese ja lohko omenat. Sekoita joukkoon viikunat appelsiinimehussa ja laita seos uunivuokaan. Lisää murutaikina hedelmien päälle ja paista 175-asteessa noin 35 minuuttia.

http://www.ajattomatastiat.fi/tuotteet.html?id=27/420
Arabian Ruskeakukka-uunivuoka ja Silja-kulho

Toinen resepti on peräisin Riitta Pojanluoman Omena-kirjasta,  
viinilliset minttuomenat:
http://www.ajattomatastiat.fi/tuotteet.html?id=28/299
10 omenaa
3 dl valkoviiniä tai omenasiideriä
2 dl omenatuoremehua
2 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 ruukullista tuoretta minttua
  • Poista siemenkodat ja kuori omenat.
  • Kiehauta omenamehu ja kanelitanko, lisää viini tai siideri, hunaja ja silputtu sipuli.
  • Keitä omenat, 2-3 kerrallaan, puolikypsiksi. Nostele tarjoiluastiaan, koristele mintun lehdillä ja tarjoile haaleina omenaliköörillä maustetun kermavaahdon kanssa.
Jos ihastuit kuvan Riikinkukko-jälkiruokakulhoihin, samaa sarjaa löytyy verkkokaupastamme myös kirkas kermakko sekä sininen kermakko ja sokerikko.

Maukkaita hetkiä toivottaen,
Ajattomat astiat!